![]() |
Karl Urban elokuvassa Dredd ©2012 Reliance Entertainment |
-
Argo
-
Looper
-
Sota on julistettu
-
Le Chef – Rakkaudesta ruokaan
-
Dredd 3D
Tänä viikonloppuna teattereihin saapuu tositapahtumiin
perustuva draamatrilleri sekä aikamatkustuksen värittämä scifi-western.
Ranskalainen filmiteollisuus on vankasti edustettuna koskettavan perhedraaman
ja kulinaristisen komedian muodossa. Väkivaltaa ja murskattuja ruumiita
kestäville on myös tarjolla muutama näytös yhden sarjakuvamaailman kovimman
oikeudenjakajan verisistä edesottamuksista.
Argo on toistaiseksi paremmin näyttelijänä tunnetun Ben Affleckin kolmas pitkä elokuva ohjaajan roolissa. Tositapahtumiin perustuva draamatrilleri on tarina vuosikymmeniä salassa pysyneestä operaatiosta, jonka tarkoituksena oli pelastaa kuusi amerikkalaista Iranin panttivankikriisin kulisseista vuonna 1979.
Affleckin aiemmat ohjaustyöt Gone Baby Gone sekä
kaksi vuotta sitten ilmestynyt The Town saivat kiitosta sekä katsojilta
että kriitikoilta. Nyt ensi-iltaan tuleva Argo on Yhdysvalloissa ehtinyt
jo kerätä reilusti katsojia ja on kriittikkojen ennusteiden mukaan jopa vahva
kilpailija alkuvuoden palkintogaaloissa.
Looper on kiehtova tarina aikamatkustuksesta,
rikollisuudesta ja kokemusten muovaamasta ihmiskuvasta. Joseph Gordon-Levittin
ja Bruce Willisin tähdittämässä elokuvassa järjestäytynyt rikollisuus
hyödyntää aikamatkustusta lähettämällä eliminoitavat kohteet 30 vuotta
menneisyyteen, jossa erikoistunut palkkamurhaaja ampuu heidät. Joen elämä saa
yllättävän käänteen, kun hän tunnistaa viimeisimän uhrinsa itsekseen.
Monin paikoin länkkäriä muistuttava elokuva hyödyntää
aikamatkustusta juuri sopivasti omaan tarkoitukseensa mutta jättää ajassa
pomppimisen aiheuttamat ongelmat hyvin pieneen osaan. Varsinkin päähenkilön
hahmokehitys on kuitenkin kiehtovaa seurattavaa ja Looper tarjoaa
katsojalleen myös arvaamattomia hetkiä.
Sota on julistettu kertoo upean tarinan raskaasta
aiheesta. Bileissä tavannut nuoripari Romeo ja Julia päätyvät hetkessä yhteen
ja saavat pian lapsen. Adam ei kuitenkaan ole täysin terve vaan monien oireiden
ilmettyä pienellä pojalla todetaan aivokasvain. Vanhemmat eivät järkytyksestä
huolimatta suostu antamaan periksi ja kohta koko suku on mukana taistelussa
Adamin elämän puolesta.
Valérie Donzellin ja Jérémie Elkaïmin
omaelämänkerrallinen draamaelokuva pariskunnan oman lapsen sairaudesta.
Donzellin ohjaama elokuva on kerännyt Ranskassa jo yli 2,5 miljoonaa katsojaa
ja se valittiin myös maan Oscar-ehdokkaaksi.
Le Chef – Rakkaudesta ruokaan on Jean Renon ja
Michaël Younin tähdittämä draamakomedia, jossa fiiniä ruokaa rakastava
kokki ei haaveistaan huolimatta pääse pois makkaraperunoita tarjoilevasta
työpaikastaan. Kohtaaminen arvostetun keittiömestarin kanssa muuttaa kuitenkin
molempien kulinaristien maailmaa, ja päästää katsojat matkalle ranskalaisen
ruoan pariin.
Dredd 3D perustuu John Wagnerin ja Carlos
Ezquerran luomaan sarjakuvaan brutaalista post-apocalyptisesta maailmasta,
jossa lakia valvovat kypäräpäiset tuomarit. Dredd on heistä pelätyimpiä ja
hänen saapuessaan paikalle saa jengijohtaja Ma-Ma kätyreineen pahan haasteen
vastaan jopa omalla pelikentällään.
K-18 ikärajan saaneesta elokuvasta nähdään vain
muutamia näytöksiä tämän viikonlopun aikana. Dredd nähtiin Suomessa ensikertaa Helsingissä järjestettävän Night Visions -festivaalin avajaispäivänä viime keskiviikkona. Pääkaupungissa elokuvan kaikki näytökset ovat likipitäin loppuun varattuja.
No comments:
Post a Comment