Näyttävä ja yllättävänkin syväluotaava 007 Skyfall on
jo 23. Metro Goldwyn Mayerin tuottama James Bond -elokuva. Vain reilut kaksi
viikkoa sarjan 50-vuotisjuhlapäivän jälkeen valkokankaille saapunut elokuva on
paitsi upeaa ja moninpaikoin koskettavaa katsottavaa myös tyylikäs
kunnianosoitus sarjan historialle.
Daniel Craigin hypätessä smokkiin pukeutuneena Aston Martinin rattiin vuonna 2006 uudisti MGM menestyneimmän elokuvasarjansa lähes täysin. Ympäri maailman tunnettu salainen agentti 007 muuttui hetkessä charmikkaan letkeästä naistenkaatajasta salaperäisyyteen kiedotuksi ja kovakuoriseksi isänmaan puolustajaksi.
Muutosvastarintaa kehittyi alkuun reilummaltikin, eivätkä kaikki James Bondin aiemmat kannattajat edelleenkään ole täysin tyytyväisiä idolinsa uuteen ilmeeseen. Suurimmaksi osaksi Craigin ilmentämä Bond on kuitenkin saanut lämpimän ja ajoittain jopa ylistävän vastaanoton. Casino Royalesta liikkeelle lähtenyt uudistunut 007 tarjoaa katsojille nykyaikaisen ja edeltäjiään monin puolin realistisemman sankarin, joka kuitenkin muistaa myös kunnioittaa juuriaan.
Daniel Craigin hypätessä smokkiin pukeutuneena Aston Martinin rattiin vuonna 2006 uudisti MGM menestyneimmän elokuvasarjansa lähes täysin. Ympäri maailman tunnettu salainen agentti 007 muuttui hetkessä charmikkaan letkeästä naistenkaatajasta salaperäisyyteen kiedotuksi ja kovakuoriseksi isänmaan puolustajaksi.
Muutosvastarintaa kehittyi alkuun reilummaltikin, eivätkä kaikki James Bondin aiemmat kannattajat edelleenkään ole täysin tyytyväisiä idolinsa uuteen ilmeeseen. Suurimmaksi osaksi Craigin ilmentämä Bond on kuitenkin saanut lämpimän ja ajoittain jopa ylistävän vastaanoton. Casino Royalesta liikkeelle lähtenyt uudistunut 007 tarjoaa katsojille nykyaikaisen ja edeltäjiään monin puolin realistisemman sankarin, joka kuitenkin muistaa myös kunnioittaa juuriaan.
Tuo juurien kunnioittaminen on Skyfallissa suuressa
osassa niin tarinan kuin yksittäisten elementtienkin kohdalla elokuvan
päähenkilöiden salaisuuksien ja virheiden joutuessa pikkuhiljaa parrasvaloihin.
Omaa henkilökohtaista historiaansa piilossa pitävän Bondin lojaalisuutta
koetellaan, kun Brittien tiedustelupalvelun johtaja M joutuu vaaraan ja koko
MI6 on uhan alla sekä pelottavan tutun terroristin että Englannin parlamentin
takia.
Terroristin ryöstäessä MI6:n käsistä kovalevyn, joka
sisältää peiteoperaatioissa olennaisissa tehtävissä olevien agenttien
henkilötiedot, lähetetään Bond ryöstäjän perään. Lista on saataava takaisin
tavalla millä hyvänsä, mutta takaa-ajon hinta onkin lopulta enemmän kuin kukaan
voisi olettaa. MI6 ja jälleen kerran Judi Denchin esittämä M saavatkin
kohta puolustaa itseään ja perinteisiä toimintatapojaan Westminsterissä
puolustusvaliokunnan edessä. Samaan aikaan koko tiedustelupalvelu johtajineen
joutuu myös hyvin henkilökohtaisen ja kuolettavan hyökkäyksen kohteeksi omalla
maaperällään.
Daniel Craig palaa James Bondin rooliin kolmatta kertaa. Casino
Royalessa hienon 007-debyytin tehnyt näyttelijä ei edellisessä
Bond-elokuvassaan Quantum of Solace yltänyt ensiesiintymisensä kanssa
samalle tasolle mutta korvaa tuon vakaan tasapaksun suorituksen nyt loistavalla
työllä. Craigin Bond on edelleen vakavan synkeä ja elämän arpeuttama agentti,
mutta Casino Royalen tavoin Skyfall päästää katsojat vilkaisemaan
hieman myös 007:n koskemattomalta vaikuttavan kuoren alle. Kulissin takaa
löytyy yllättävän haavoittuvainen ja ilman kutsumustaan eksyksissä oleva mies,
jonka Craig tuo esille kiehtovan pienin elein.
Dame Judi Dench puolestaan nähdään M:n roolissa jo
seitsemättä kertaa. Aiemmin Pierce Brosnanin kanssa yhteistyötä tehnyt
konkari on tapansa mukaan edelleen vakuuttava ja yhdistää roolissaan hienosti
kylmää johtajuutta sekä peiteltyä äidillistä kiintymystä Bondia kohtaan. Myös
Denchin ja Craigin välille kahden edellisen elokuvan myötä kehittynyt ystävyys
näkyy Skyfallissa ja tuo tarinaan tarvittavaa uskottavuutta.
Bond-pahiksena esiintyy tällä kertaa yksi Espanjan
menestyneimmistä näyttelijöistä. Javier Bardemin esittämä Silva on
synkän historian muokkaama ja kyltymätöntä kostonhimoa elättelevä terroristi,
joka ei pysty antamaan periksi ennen kuin pääsee maksamaan takaisin kokemansa
tuskan. Bardemin rooliinsa tuoman aitouden ja uskottavuuden takia näyttelijä
varastaa katsojan huomion jokaisessa kohtauksessaan ja onnistuu luomaan
unohtumattoman vastuksen Bondille.
Bardemin roolisuoritus tuo vääristyneessä aitoudessaan
mieleen näyttelijän aiemman, Oscarilla palkitun roolin Coen-veljesten
elokuvassa Armoton maa. Tietyt häiritsevän luonnollisilta vaikuttavat
osat Silvan roolista tuovat jopa mieleen puolia Heath Ledgerin
legendaarisiin mittasuhteisiin nousseesta esiintymisestä Jokerina Christopher
Nolanin Yön ritarissa.
Juonen synkkyydestä huolimatta Skyfallin tunnelma on
ajoittain kahta edeltäjäänsä köykäisempi. Jopa elokuvan läpi kulkevaa ”vanha
koira, uudet temput” -teemaa käsitellään useampaan otteeseen humoristisesti,
vaikka tarinan keskeinen kysymys perinteisten tiedustelutaktiikoiden
merkityksestä cybervakoilun aikakaudella pistääkin Bondin ja muiden MI6
agenttien työt vaakalaudalle.
Tunnelman kevennystä luovat myös useat tribuutit 007:n
historialle. Tiukassakin paikassa Bondin voi nähdä oikaisevan kalvosimiaan
toiminnan keskellä ja virallisen Bond-auton maineen saavuttanut Aston Martin
DB5 tekee myös elegantin paluun valkokankaalle omine virityksineen. Räjähtävät
kynät jäävät Skyfallissa vain vitsin tasolle, mutta salaisen agentin
muusta erikoisvarustelusta huolehtii jälleen kerran Q, jonka roolissa nähdään
tällä kertaa nuori Ben Whishaw. Elokuvan myötä tavataan toinenkin
Bond-faneille hyvin tuttu hahmo, mutta se jääköön sen pidemmälti katsojille
yllätykseksi.
Vakaalla tahdilla kulkeva ja koskettava tarina sekä
tasokkaat roolisuoritukset tekevät Skyfallista todella onnistuneen
kokonaisuuden. Elokuva toimii hyvin niin yksittäisenä teoksena kuin sarjansa
viimeisimpänä osanakin. Erityisesti 2000-luvun uudistetuista Bond-elokuvista
pitävälle kriitikolle Skyfall yltää jopa sarjan toistaiseksi
parhaimmaksi yksilöksi.
007 Skyfall
Iso-Britannia
/ Yhdysvallat 2012
Toiminta / draama
Levittäjä FS Film Oy
Ohjaaja Sam Mendes
Käsikirjoittaja Neal Purvis, Robert Wade & John
Logan
Pääosissa Daniel Craig, Javier Bardem, Judi Dench,
Naomie Harris
Ikäraja K-16
Kesto 144 mins
Ensi-ilta 26.10.2012
No comments:
Post a Comment