16 Nov 2012

Tänään ensi-illassa – 16.11.2012



  • Jäälohikäärme
  • Kummisetäni Thaimorsian
  • Luihin ja ytimiin (Rust and Bone, De rouille et d’os)
  • Twilight - Aamunkoi, osa 2


Tällä viikolla teatterit täyttää valtava määrä kimaltavan ihon ja torahampaiden tai kuumaveristen jättisusien perään kuolaavia faneja. Vampyyrisaaga tulee vihdoin päätökseensä, ja katsojamäärät tulevat olemaan sen mukaiset seuraavat pari viikkoa. Onneksi valikoimaan tulee muutakin – esimerkiksi Ranskassa huikeasti menestynyt draama sekä lapsen parasta pohtiva ruotsalainen perhedraama. Sekaan mahtuu myös dokumentti monikansallisesta rakkaudesta.

Jäälohikäärme kertoo suurkaupungissa asuneesta pojasta, jonka sosiaaliviranomaiset lähettävä Pohjois-Ruotsiin pienelle paikkakunnalle tämän tädin hoiviin. Mick joutuu väkisin sopeutumaan uuteen tilanteeseen lumisissa maisemissa, mutta ainakin uusien ystävien saaminen käy tarpeeksi helposti. Ongelmia syntyy, kun viranomaiset löytävätkin pojalle uuden sijaisperheen.

Lyhyehkön ruotsalaisen elokuvan tärkeimmässä osassa on kysymys siitä, kuka tietää parhaiten, mikä on huostaan otetulle lapselle parasta. Pitääkö asiasta olla päätäntävalta kiireisillä ja pitkälti sivullisilla sosiaaliviranomaisilla, lapsen omilla ja rakastavilla verisukulaisilla vai voisiko jopa lapsella itsellään olla ääni tämän sekamelskan keskellä.

Kummisetäni Thaimorsian on suomalaisen Wille Hyvösen dokumentti tämän kummisedästä ja hänen thaimaalaisesta morsiamestaan. Hyvönen ei suostu uskomaan, että kummisetänsä ja tämän ulkomaalaisen kihlatun suhde voisi todella perustua molemminpuoliselle rakkaudelle. Kummisetä kuitenkin kutsuu Hyvösen vierailemaan luokseen Thaimaahan, missä Hyvönen kuvausryhmineen seuraa kummisedän elämää.

Hyvönen opiskelee parhaillaan ohjaajaksi Aalto-yliopistossa ja kyseinen dokumentti on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa. Keskeisintä tarinassa on kysymys, kuka voi päättää toisten ihmisten rakkauden aitoudesta ja siitä, kenellä on oikeus määritellä tuota rakkautta ulkopuolelta.

Luihin ja ytimiin on yksi vuoden menestyneimpiä ranskalaisia elokuvia. Marion Cotillardin ja Matthias Schoenartsin tähdittämä melodraama valaankouluttajan ja nyrkkeilijäportsarin raastavasta romanssista. Ruumista raateleva onnettomuus pysäyttää Cotillardin esittämän Stephanien elämän ja hän joutuu aloittamaan alusta pientä poikaansa elättävän Alin avulla.

Rakkautta & Anarkiaa –festarilla Suomen ensi-iltansa saaneen elokuvan on ohjannut Jacques Audiard, joka nousi maailmanmaineeseen kolme vuotta sitten. Vuonna 2009 Cannesin elokuvajuhlilla Audiard voitti festivaalin pääpalkinnon vankilaelokuvallaan Profeetta. Edellisen menestyksensä tapaan ohjaaja pelaa jälleen elämän pimeämmällä puolella, missä säännöt ovat pitkälti hämärän kulkijoiden päätettävissä.

Twilight – Aamunkoi, osa 2 päättää viimein Twilight-saagan viiden elokuvan mittaisen legendan. Nykynuorien käsitystä vampyyreistä ja ihmissusista roimalla kädellä muokanneen sarjan viimeisessä osassa päästään seuraamaan vauvavampyyrin kasvua ja verenimijöiden keskinäistä sotaa, johon jättimäiset karvaturrit törkkäävät kuumaveriset kuononsa.

Osa toisensa jälkeen huiman kassamenestyksen saavuttanut sarja on jo nyt aiheuttanut sekamelskaa elokuvateattereissa sekä Suomessa että Atlantin toisella puolen. Fanien kansoittamat yönäytökset olivat viimeyönä täyteen myytyjä lätäkön molemmin puolin ja elokuva on yhdessä vuorokaudessa tuottanut jo monta kymmentä miljoonaa dollaria.

No comments:

Post a Comment