6 Sept 2013

Tänään ensi-illassa – 6.9.2013

Olavi Angervo elokuvassa Tumman Veden Päällä
  • Millerit (We're the Millers)
  • Perfect Mothers
  • Riddick
  • Smurffit 2 (The Smurfs 2)
  • Tumman veden päällä
Tällä viikolla teattereihin saapuu hyvinkin monipuolinen joukko uutta nähtävää. Ensi-iltojen ryöppäästä löytyy niin kotimaista kuin australialaistakin draamaa. Niiden vastapainona kommelluksien kautta voittoon tähtäävät jenkkikomedia kasaan kyhätystä valeperheestä sekä animaatiota ja tavallista kuvausta sekoittava koko perheen seikkailu. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös hieman räiskyvämpää toimintaa ja pimeässä vaanivia hirviöitä.

Millerit kertoo pienen luokan pilvikauppiaasta, joka hyvistä aikeista huolimatta joutuu ongelmiin diilerinsä kanssa. Maksaakseen velkansa David saa tehtäväkseen salakuljettaa seuraava huumelasti Meksikosta. Kulissiksi matkalle mies kerää itselleen perheen, joka koostuu naapuruston stripparista, pilvesta haaveileva Kenny sekä kapinallinen teinityttö Casey. Pian ”Millerin perhe” onkin asuntoautolla matkalla itsenäisyypäivän viettoon rajan eteläpuolelle.

Kommellusten täyttämän toimintakomedian on ohjannut Rawson Marshall Thurber, jonka tunnetuimpiin elokuviin kuuluu Ben Stillerin tähdittämä urheilukomedia Dodgeball – boltsit pelissä. Tämän kertaisen kohelluksen pääosissa nähdään Jason Sudeikis, Jennifer Aniston, Will Poulter ja Emma Roberts.

Perfect Mothers on kahden elinikäisen ystävättären tarina, jonka aikana Australiassa naapureina kasvaneet Roz ja Lil päätyvät suhteisiin toistensa aikuisten poikien kanssa. Idyllisessä rantakaupungissa vietetyn kesän aikana naiset joutuvat pohtimaan, kuinka paljon vuosikymmenien ystävyys pystyy kestämään ja onko romanttinen rakkaus todella iästä riippumaton tunne?

Elokuvan pääosia esittävät Naomi Watts ja Robin Wright. Koskettavan draaman on ohjannut ranskalainen Anne Fontaine, joka ei ole aiemmin ohjannut ainuttakaan englanninkielistä elokuvaa. Christopher Hampton on ollut vastuussa käsikirjoituksesta, joka perustuu Nobel-palkitun kirjailijan, Doris Lessingin kirjaan The Grandmothers.

Riddick on tarina elokuvan nimeä kantavasta vankikarkurista, joka on jätetty auringon aavikoksi paahtamalle planeetalle kuolemaan. Vaikka paikka vaikuttaakin sivilisaation hylkäämältä, kuumuutta hohkaavat hiekkakentät ja kallion kielekkeet vilisevät kammottavia saalistajia. Selvitäkseen planeetalta hengissä, Riddick joutuu lähettämään hätäsignaalin, johon vastaa kaksi alusta kantaen mukanaan joukon uusia haasteita.

Vin Dieselin tähdittämä skifi-toiminta on kolmas pitkä elokuva Chronicles of Riddick -videopeleihin perustuvassa elokuvasarjassa. Sarjan ensimmäinen elokuva Pimeän uhka julkaistiin jo vuonna 2000 ja sen jatko-osa Riddickin aikakirja tuli ensi-iltaan 2004.

Smurffit 2 on jatko-osa 2011 valmistuneelle Smurffit-elokuvalle. Jälleen kerran pienen pienet siniset temmeltäjät valtaavat valkokankaita animaatiohahmoja ja oikeita näyttelijöitä yhdistelevässä koko perheen seikkailukomediassa.

Tällä kertaa velho Gargamel luo maailmaan muutamia ilkikurisia smurffinvastikkeita Tuhmureiden avulla hän toivoo saavansa käsiinsä taianmaisen smurffiesanssin. Suunnitelma ei kuitenkaan toimi aivan niin kuin pitäisi, vaan velho joutuu sieppaamaan loitsuja taitavan Smurffiinan. Apuun rientää joukko aitoja smurffeja ja heidän ihmisystävänsä.

Tumman veden päällä on lapsen näkökulmasta kerrottu draama, jossa pieni poika joutuu sopeutumaan idylliseltä tuntuvasta perhe-elämästä uuteen ja epävakaaseen tilanteeseen. Isän kadotessa äiti vie pojan sisaruksineen isovanhempien luokse asumaan, ja hiljalleen lapsen toiveikkuus ja usko tulevaan joutuvat joutuvat väistymään jokapäiväisen epävarmuuden edestä

Elokuva perustuu myös elokuvassa esiintyvän
Peter Franzénin kirjoittamaan romaaniin vanhempiinsa uskovan lapsen kasvutarinasta Pohjois-Suomessa. Franzén on ollut vastuussa myös elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta, joten kyseessä pitäisi olla melkoisen henkilökohtainen ja läpikotaisin pohdittu kokonaisuus.

No comments:

Post a Comment