12 Oct 2012

Arvostelu: Take This Waltz



Elokuvien parissa tulee vuosittain vastaan teoksia, jotka ovat joko nautinnollisia, viihdyttäviä, herkistäviä tai ajoittain jopa inhottavia. Harvemmin kuitenkaan törmää sellaiseen yksilöön, joka herättää kerralla kaikki nämä tunnetilat. Sarah Polleyn käsikirjoittama ja ohjaama Take This Waltz on yksi näistä harvinaisuuksista. Vähäeleisen koskettava ja raastava tarina vie katsojan keskelle nuoren avioparin vakiintunutta arkea.

Työkseen matkailuesitteitä kirjoittava Margot ja keittokirjaa tekevä Lou vaikuttavat tyytyväisiltä groteskin huumorin maustamaan elämäänsä. Näennäinen onnellisuus ja tavanmukaiset viikonloppulounaat suvun kesken alkavat kuitenkin säröillä, kun Margot tapaa työkeikalta palatessaan naapurissa asuvan Danielin. Molemminpuolinen vetovoima saa välittömästi kipinät sinkoilemaan parin välillä.

Taitavasti toteutetut roolisuoritukset onnistuvat pienin sävyeroin muuttamaan elokuvan tunnelman hetkessä täysin. Erityisesti Michelle Williamsin esiintyminen elokuvan pääroolissa on huikeaa katsottavaa: Margot vaikuttaa alusta asti ristiriitaiselta ja elämänsä vajaaksi tuntevalta naiselta. Pienet ilmeenmuutokset huvipuistolaitteen kyydissä päästävät katsojan lähemmäs hahmon todellista olemusta, kuin yksikään tämän lausuma repliikki.

Tähän asti näyttelijänä mainettaan kasvattaneelle Polleylle Take This Waltz on vasta toinen pitkäelokuva ohjaajan ja käsikirjoittajan roolissa. Tähän vielä verrattain lyhyeen luotsaajanuraan nähden Polley onnistuu kuitenkin luomaan niin tarinallisesti kuin tyylillisestikin vakuuttavan kokonaisuuden. Juonen kertoma ristiriitaisuus ja kontrastit näkyvät valkokankaalla myös kuvauksessa – oranssin ja sinisen eri sävyt taistelevat jatkuvasti vallasta alkaen alun sinisistä varpaankynsistä poltetun oransseja lattialautoja vasten.

Kaikkine ristiriitaisuuksineen elokuvan keskiössä on nykyään niin monille tuttu tunne oman elämäntilanteen riittämättömyydestä. Tyytyväisyyskin voi tuntua tyhjältä. Hetkellinen kontrollin menettäminen on sekä huumaavaa että lamaannuttavan pelottavaa, ja kaikki uusi muuttuu tottumisen myötä jossain vaiheessa vanhaksi.

Yksi Take This Waltzin muistettavimmista repliikeistä on Sarah Silvermanin hahmon lausahdus: ”Life has a gap in it... It just does. You don't go crazy trying to fill it.” Tuo repliikki ja päähenkilön ristiriitainen elämänasenne tekevät tästä elokuvasta niin samaistuttavan, että sitä ihailee ja inhoaa samaa aikaa. Lopputulos on joka tapauksessa mieleenpainuva, ajatuksia herättävä sekä viimein myös nautinnollinen.



Take This Waltz
Kanada / Japani / Espanja 2011
Draama / komedia
Levittäjä Cinema Mondo
Ohjaaja & käsikirjoittaja Sarah Polley
Pääosissa Michelle Williams, Seth Rogen, Luke Kirby, Sarah Silverman
Ikäraja K-12
Kesto 116 mins
Ensi-ilta 12.10.2012

4/5

No comments:

Post a Comment